Soederkulla, FI
9 hours ago
Kunnossapitoasentaja (mekaaninen), kesätyö

Arla Oy on paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä ja osa maidontuottajien omistamaa kansainvälistä Arla Foodsia. 400 suomalaista maidontuottajaamme sijaitsevat kaikkialla Suomessa aina Kolarista Ylivieskaan ja Inkooseen. Olemme reilu ja rehti kumppani niin tuottajille, asiakkaille kuin henkilöstölle. Tarjoamme luonnollisia makuja ja innovatiivisia tuotteita Suomesta sekä maailmalta päivän jokaiseen hetkeen. Suomessa meitä työskentelee noin 400 henkilöä, toimitusketjusta markkinointiin ja tuotekehityksestä logistiikkaan.

 

Haemme nyt Sipoon meijerille kunnossapitoon mekaanista kunnossapitoasentajaa kesälomasijaiseksi  touko–syyskuulle.

 

TYÖTEHTÄVÄT

Sipoon tuotantolaitoksella pakataan maitoa sekä valmistetaan maitopohjaisia tuotteita kuten jogurttia ruoanlaittotuotteita, voita, viiliä ja rahkaa. Huolehdit tuotantolaitoksemme teollisuuslaitteiden ja -koneiden kunnossapidosta, asennuksista ja vianhausta yhdessä muun tiimin kanssa. Osallistut myös ennakkohuoltotehtäviin. Työt ajoittuvat arkipäiviin aamu- sekä iltavuoroihin.

 

Työskentelet tiiviissä yhteistyössä niin tuotannon, suunnittelun sekä laadunvalvontalaboratorion kanssa varmistaen, että tuotanto valmistuu ajallaan tuotantosuunnitelman mukaisesti ja jokaisella on mukava ja turvallinen työpäivä. Työtäsi ohjaavat tuotantolaitoksemme yhteiset tavoitteet ja Arlan arvot; varmistat elintarviketurvallisuuden, huomioit ympäristönäkökulman ja vastuullisuuden; kunnioitat työympäristöä ja olet hyvä työkaveri.

 

TOIVOMME SINULTA

Vähintään 18 vuoden ikää Turvallisuuslähtöistä ajattelua ja huolellisia työskentelytapoja Tehtävään soveltuvia opintoja tai tutkintoa (esim. koneasentaja, automekaanikko) Suomen kielen taitoa Oppimisintoa ja oma-aloitteisuutta Hyvää kuntoa työn fyysisyydestä johtuen

 

Eduksesi on, jos sinulla on kokemusta kunnossapitotöistä ja/ tai työskentelystä prosessiteollisuudesta. Arvostamme englannin kielen taitoa. Kokemus kunnossapidon tietojärjestelmistä on plussaa. Tällä hetkellä käytämme kunnossapidon järjestelmänä Aneo Zeroa.

 

Työskentely edellyttää hygieniapassia, jonka hankkimisessa avustamme tarvittaessa. Oma auto helpottaa työmatkojen tekoa.

 

Arla työnantajana

Teemme määrätietoisesti työtä hyvän työilmapiirin ja turvallisen työympäristön eteen. Arla valittiin  Urheilugaalassa 2023 Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi! Toimitiloistamme löydät niin kuntosalin kuin uima-altaan sekä aktiiviset työkaverit, joista saat seuraa niin salille, pingisotteluun kuin juoksulenkille. Henkilöstöravintola Inspis kokoaa kollegat maittavan lounaan äärelle ja taukohuoneissa on tarjolla oman talon tuotteita. Työterveys- ja sairaanhoitopalvelut meille tuottaa Mehiläinen. Työpaikkamme on savuton.

 

Täällä sinua odottaa laadukkaat tuotteet, mielenkiintoiset tehtävät ja ammattitaitoiset kollegat.

 

Arlalla olemme sitoutuneet rakentamaan monimuotoisen, oikeudenmukaisen ja osallistavan työpaikan. Meille inklusiivinen työyhteisö tarkoittaa erilaisuuden hyväksymistä ja tunnistamista osana rikasta työyhteisöä. Erilaisuuden ymmärtämäinen vaikuttaa siihen, miten tunnistamme itsemme ja miten toimimme eri tilanteissa. Rekrytointiprosessissamme pyrimme varmistamaan, että kaikkia hakemuksia käsitellään oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Lue lisää eettisistä periaatteistamme.

 

Palkkaus määräytyy elintarvikealan meijerityöntekijöitä koskevan työehtosopimuksen (SEL) mukaan.

 

Kiinnostuitko tehtävästä?

Hienoa, haku on auki 28.02.2025 asti. Kun täytät hakulomakkeen, liitäthän mukaan cv:si ja hakukirjeesi, ja mainitsethan jälkimmäisessä, milloin pystyt aloittamaan kokoaikaisesti työskentelyn. Jos pystyt aloittamaan työt osa-aikaisesti ennen kokoaikaista työskentelyä, kerro sekin hakemuksessasi Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Toivottavasti kuulemme sinusta pian!

 

We have a purpose for Good

At Arla, we strive to unlock the highest potential in each other while working together to create a sustainable future of dairy. We call it Stronger People Stronger Planet and it is deeply anchored in our organisation and founded on our commitment to respecting human rights, increasing access to healthy dairy nutrition, inspiring good food habits, and improving the environment for future generations. In order to succeed we need to hire people with a sustainable mindset. Could this be you?

 

BEWARE! RECRUITMENT FRAUD
It has come to our attention that there are a number of fraudulent emails and fake recruitment campaigns on the internet from people purporting to work for Arla Foods. Learn more via this link.


#LI-DNI
Ref.:98528

 

Confirm your E-mail: Send Email